Mediassa on jo pitemmän aikaa puhuttu syrjäyneistä nuorista ja nuorten lisääntyneestä riskistä syrjäytyä. Olen tässä vähän aikaa jo miettinyt sitä, että milloin syrjäytyneistä nuorista tulee syrjäytyneitä aikuisia? Mitä ovat syrjäytyneen aikuisen merkit? Miten aikuisen syrjäytyneen elämä eroaa nuoren syrjäytyneen elämästä? Ja eritoten sitä että miksi syrjäyneistä aikuisista ei puhuta? 

onko häpeä olla syrjäytynyt aikuinen? Häpeämmekö me suomalaiset myöntää sitä, että yhä suureneva osa suomalaisista aikuisistakin syrjäytyy on syrjäytymisuhan alla tai syrjäytynyt jo nuorena? Vai onko syy siihen että aikuisten syrjäytyneisyyttä ei haluta tutkia ja taulukoida, ettei vain poistuisi se harha siitä että kyseinen ongelma on vain nuorten keskuudessa? Luommeko illuusion siitä, että nuoret maagisesti sulautuvat yhteisöömme aikuistuessaan? Vaikka oikeasti he vain siirtyvät syrjäytyneiksi aikuisiksi. 

Tunnistatko sinä itsessäsi syrjäytyneen aikuisen? Tai tunnistatko lähipiiristäsi sellaisen ihmisen?  Ja mitä me voimme tehdä näiden ihmisten hyväksi? Voimmeko me auttaa itse vai voimmeko vain vaatia että yhteiskuntamme ottaa vastuun jäsentensä hyvinvoinnista?  Kertokaa mitä mieltä olette. 

Kaikella rakkaudella 

Seltse

http://www.youtube.com/watch?v=Bv5k9w6Hpi4 

Tosissaan tollanen pätkä niille jotka englantia ymmärtää. En ole täällä kertonutkaan, mutta olen siis tosiaan panseksuaali. Eli minulle on ihan sama, että onko kumppani mies vai nainen tai jotain siltä väliltä. Ihan sama minulle kunhan ihminen on mukava ja kiinnostava. Että tällaista tänään. 

Käykää kattomassa noita videoita. Tosi hyviä!

http://www.youtube.com/channel/UCJm5yR1KFcysl_0I3x-iReg 

Kaikella rakkaudella 

Seltse

Ei elämäni paras, mutta ei huonoinkaa päivä alkaa olla pikkuhiljaa takana. 

Jos jotain positiivsta niin mulla oli jukebox päivä taas tänään... Tälläkertaa tosin hiukan paremmalla musiikkivalikoimalla. 

http://www.youtube.com/watch?v=0dfZ9BXaNyE

Kaikella rakkaudella 

Seltse

Nykyää puhutaan hirveästi nuorten ja nuortenaikuisten henkisestä pahoinvoinnista. Henkilökohtaiseksi kyseisen asian mulle tekee se, että olen itse 25 vuotiaaksi mennessä kerennyt sairastaa masennusta nelisen vuotta. Ja kyllä myönnän sen avoimesti. 21 vuotiaana masennus alkoi ja pikkuhiljaa seuraavan kolmen vuoden aikana tilanne meni niin pahaksi, että en pelkästään harkinnut itsemurhaa vaan aloin jopa valmistella sitä. Kukaan läheisistäni ei aavistanut että sairastin masennusta. Pidin iloisen ja normaalin nuoren kulissin hyvin yllä ja kaikki luulivat että minulla menee ihan hyvin. Kukaan ei siis tiennyt että olin itsetuhoinen. 

Opiskelin ja minulla oli muutama hyvä ystävä. Harrastuksia minulla oli muutama, mutta mitä pahemmaski masennus meni, sitä vähemmän myös harrastin ja kävin koulussa. Kotiväelle oli helppo sanoa että kaikki on OK, koska asuin toisella paikkakunnalla. Lopulta puolen vuoden eristäytymisen jälkeen olin siinä kunnossa, että kasasin kaikki lääkkeet mitä minulla oli kaapeissa ja kokosin ne yhteen litran lasipurkkiin. Valmistelin siis itsemurhaani ihan käytännössä. Suunnitelin ottavani koko satsin alkoholin kanssa perjantai iltana. Kotiväki luuli minun viettävän viikonloppuni omalla kämpälläni ja kaverit luulivat että olin mennyt kotiin viettämään viikonloppua. Kaikki oli suunniteltu ja valmisteltu.

Ajattelin että seuraavalla viikolla joku koulukavereista tai opettajista alkaisi kaivata minua ja ruumiini löydettäisiin omasta sängystäni. Omassa mielessäni olisin siis vain "nukkunut" rauhassa pois. En enää kokisi helvetinmoista itseinhoa, häpeää masennuksen takia tai minkäänlaista muutakaan tuskaa. Minua vain ei enää olisi ja en olisi taakaksi kenellekään. 

Miksi sitten en tehnyt sitä? 

"Valmisteluviikon" aikana vietin aikaa ystävieni kanssa ja soitin perheelleni. Tein kaikkea sitä, mitä ajattelin että haluan kokea ennen kuolemaa. Yllättäen en enää välittänyt siitä mitä muut minusta ajattelivat tai puhuivat. Mitä väliä sillä enää tuossa vaiheessa enää olisi ollut. En siis välittänyt muiden mielipiteistä, vaan tein mitä itsestäni tuntui hyvältä. Kävin koulussa moikkaamassa opettajia ja omaa luokkaani, pidin koulun jälkeen hauskaa kavereiden kanssa ja rentouduin. 

Sitten kun koitti perjantai ilta ja otin viinapullon ja lääkkeet esille ei olo ollut niin huono, kuin edelliset puoli vuotta. Itsemurhatarvikkeet pöydällä aloin miettiä, että eikö minulla ole enää mitään muuta vaihtoehtoa. Ajatukset kääntyivät illan aikana siihen, miten voisin itse parantaa oloani. Kävi siis niin että join kyllä ostamani viinat sinä viikonloppuna, mutta yhtään pilleriä en niellyt. Sunnuntai iltana sitten vedin pillerit wc:stä alas ja aloin pitkästä aikaa suunnitella omaa tulevaisuuttani. 

Maanantai aamun koittaessa soitin ensimmäisenä paikalliselle mielenterveyshoitsulle ja varasin itselleni ajan. Samalla viikolla menin kouluun ja totesin oman mielenterveystilanteeni takia lopettavani kesken. Muutin väliaikaisesti opiskelija asunnostani takaisin kotiin vanhempieni luokse kunnes sain kotikunnasta oman asunnon. Aloin viettää enemmän aikaa ystävieni kanssa (siis heidän jotka olivat uskollisina vielä jäljellä.) ja mietin, että mitä haluan oikeasti elämälläni tehdä. Hoidin masennuksen aikana taka-alalle jääneet asiat pois alta. 

Pikkuhiljaa masennus on alkanut helpottaa. Opiskelen nyt sellaista ammattia josta oikeasti nautin ja minulla on hyviä ystäviä ja uusia tuttavia. Enää en ole eritäytynyt omaan asuntooni yksin... Joskus mietin, että mitä olisi tapahtunut jos olisin ottanut ne lääkkeet. Kuinka paljon tuskaa olisin aiheuttanut läheisilleni tuolla teolla. Olen tullut siihen lopputulokseen että itsemurha on ultimaattisesti itsekkäin asia, minkä ihminen voi tehdä. Tekohetkellä ihminen ei ajattele mitään muuta kuin itseään. Mutta sitähän masennus on. Syvää itseinhoa, itsensä taakaksi muille tuntemista ja häpeää siitä, miltä itsestä tuntuu. 

Muutama pieni vinkki masennuksesta kanssakärsiville: 

- Tehkää niitä asioita, joista itse nautitte. 

- Älkää eristäytykö, vaan menkää ulos tekemään jotain. 

- Soittakaa tai käykää läheisten/kavereiden luona. 

- Puhukaa tunteistanne, ei niitä tarvitse hävetä. 

- Hakekaa apua, ennen kuin on liian myöhäistä.

Kaikella rakkaudella 

Seltse

Tuli taas tänään vastaan sellanen asia, että kaikki ihmiset ei ymmärrä omavalintaisia ruokavalioita. Allergiat ja uskonnolliset syyt vielä menee, mutta kun puhuu siitä ettei halua omista syistään syödä lihaa. Niin porukka alkaa heti luulla jonkinlaiseksi "kettutytöksi" tai luonnonsuojelijaksi. 

Noh, minun syyni olla syömättä lihaa, kalaa tai kanaa on se että en pidä teollisesti tuotetun lihan mausta ja koostumuksesta. En siis syö teollisesti tuotettua lihaa, kalaa tai kanaa.

Riista kyllä menee kun itse tietää tasan tarkkaan mistä kyseinen elukka on peräisin. Omassa kodissani en muuta lihaa tai kalaa laitakkaan. Meidän suvussa on oltu aina kalastajia ja metsästäjiä. Ja tulee varmasti aina olemaankin. Joten suvun kesken toimii tällainen vaihto systeemi. Jollakin on hirven tai muun riistaeläimen lihaa, voi hän esimerkiksi vaihtaa osan siitä jonkun kalastajan saaliiseen. Tai kuten itse ostan hirvenlihani paikalliselta hirvenmetsästys seuralta, jos omalla suvulla ei ole tarjota. Kalat taas toiselta sukulaiselta ja niin edelleen. Näin kaikki liha ja kala mitä saadaan tulee myös syötyä, eikä kenenkään tarvitse  valittaa että joutuu syömään samaa sapuskaa koko ajan. 

Lisäksi tietysti käymme marjastamassa ja sienestämässä. Eli kaikki mitä tarvitsee löytyy metsästä. Ymmärrän toki ettei kaikilla ole aikaa tai kokemusta tällaiseen elämäntyyliin, mutta minulle tämä ainakin toimii. 

Mitäs mieltä te olette asiasta? 

Kaikella rakkaudella 

Seltse

Tässä ois päivän biisi. Koska kaverit hoilas tätä tänään... :D Saatiin hiukka kummia katseita, mutta ei siinä mitään uutta! 

Pitäkää hauskaa ja kuunnelkaa hyvää musiikkia. (Ettei kavereiden tarvitse laulaa!)

http://www.youtube.com/watch?v=WY5mvkOs6mA 

Kaikella rakkaudella 

Seltse

Tänään on ollut joku ihmeellisten kappaileden päässä sointi päivä. Sitten aloin yhtä kappaletta viheltelemään tajuamattani ja muutama kaveri huomas sen. No sitten piti selitellä että mikä kappale soi päässä sillä hetkellä ja kuten suomalainen huumorin taju menee. Niin kavereiden piti rueta hoilaamaan sitä ja siitä vielä karmeampia kappaleita. Kyllä suomalainen huumorin taju on sitten ihanaa. (Huomioikaa sarkasmi!) 

Noh, mutten päivä on menny ihan hyvin. Näin kavereita, juttelin immeisten kanssa ja kävin kaffilla. Eipäs tässä muuta. 

Mikä muuten on teidän mielestä karmein kappale mikä on jäänyt päähän soimaan. Tai mikä soi useimmiten? 

Nämä soi mulla itellä muuten useimmiten. 

http://www.youtube.com/watch?v=_Th3cXXZJN0 

http://www.youtube.com/watch?v=QVISUN7tfLE 

http://www.youtube.com/watch?v=UTsGFIG2USA

Ja kaikista ärsyttävin on tämä! Sois ees Korpiklaanin versiona, mutta ei!

http://www.youtube.com/watch?v=4om1rQKPijI

Kaikella rakkaudella 

Seltse

Tänään tuli spontaanisti eräs kauempana asuva kaveri mieleen. Sitten siinä ajattelin, että millonkas siellä ehtis lähtee ite käymään. Sosiaalinen media on siitä hieno asia, että tietää jotenkuten miten kavereilla menee. Toisaalta ei se kuitenkaan korvaa sitä, että pääsee näkemään kaveria oikeasti ja juttelemaan asioista. Eivät ihmiset kuitenkaan kaikkea facebookissa tai muussa sosiaalisessa mediassa kaikista asioista huutele. Noh, ajattelin ottaa härkää sarvista ja sopia viikonlopun jona lähden tätä kyseistä kaveria katsomaan. Minun mielestäni kavereiden kanssa hengailu on aina mukavaa. Varsinkin jos siihen on varennut useamman päivän aikaa.

Mitäs mieltä olette muuten sosiaalisen median käyttämisestä ja käyttäjistä. Onko asioita, joita ei tarvitsisi kaikille puhua tai näyttää. Mikä ylittää hyvänmaun ja hyvän käytöksen rajat? 

Riitttäkö pelkkä facebook tai muu sosiaalinen media pitämään sosiaaliset suhteet oikeasti yllä vai hiipuuko kaveruus kauempana olevien kavereiden kassa, jos ei nää häntä muuten? 

Laittakaas kommenttia ja kertokaa omia kokemuksia ja mielipiteitä. 

Kaikella rakkaudella 

Seltse

Tässä muutama video teille joita nämä asiat kiinnostaa. 

http://www.youtube.com/watch?v=0aSZscx3y9A 

http://www.youtube.com/watch?v=NmuvJjm25KA 

Kaikella rakkaudella 

Seltse

Mä oon Seltse, kuten moni fiksu kaveri varmaan blogin nimestä arvaa. Oon 25 vuotias ihme ötökkä, jolla on ihan liikaa mielipiteitä ja niitäkin enemmän tyhmiä (ja välillä vähän fiksumpiakin) kysymyksiä elämästä, ihmisistä ja yhteiskunnasta yleensäkin. (Ja kaikesta muustakin, mutta huomaatte kyllä kun aikaa kuluu ja kirjotuksia tulee lisää.) Ajatus tähän blogiin lähti siitä, että en itse löytänyt sellaista paikkaa jossa olisin voinut aiheuttaa keskustelua ihmisten kesken. Noh, ajattelin sitten että koitan tehdä oman blogin. Jos tällä saataisiin aikaan toivomaani keskustelua.

Siis huomio ihmiset! 

Tällä blogilla on tarkoitus. Se on, että saadaan aikaan mahdollisimman paljon keskustelua eri asioista ja että saadaan ihmiset ajattelemaan myös omilla aivoillaan. Kaikkien mielipiteet ovat tervetulleita ja kysymyksiä saa heitellä niin paljon ku sielu sietää ja näppäimistö kestää. 

Muistakaa kuitenkin, että meillä päin vihakirjeillä ja asitattomilla kirjoituksilla lämmitetään vain saunaa ja leivinuunia! Kaikilla on siis oikeus omiin mielipiteisiinsä ja niitä saa kertoa, mutta ketään ei saa haukkua ja tai solvata.

Kaikella rakkaudella

Seltse