Heissan!
Nykyää puhutaan hirveästi nuorten ja nuortenaikuisten henkisestä pahoinvoinnista. Henkilökohtaiseksi kyseisen asian mulle tekee se, että olen itse 25 vuotiaaksi mennessä kerennyt sairastaa masennusta nelisen vuotta. Ja kyllä myönnän sen avoimesti. 21 vuotiaana masennus alkoi ja pikkuhiljaa seuraavan kolmen vuoden aikana tilanne meni niin pahaksi, että en pelkästään harkinnut itsemurhaa vaan aloin jopa valmistella sitä. Kukaan läheisistäni ei aavistanut että sairastin masennusta. Pidin iloisen ja normaalin nuoren kulissin hyvin yllä ja kaikki luulivat että minulla menee ihan hyvin. Kukaan ei siis tiennyt että olin itsetuhoinen.
Opiskelin ja minulla oli muutama hyvä ystävä. Harrastuksia minulla oli muutama, mutta mitä pahemmaski masennus meni, sitä vähemmän myös harrastin ja kävin koulussa. Kotiväelle oli helppo sanoa että kaikki on OK, koska asuin toisella paikkakunnalla. Lopulta puolen vuoden eristäytymisen jälkeen olin siinä kunnossa, että kasasin kaikki lääkkeet mitä minulla oli kaapeissa ja kokosin ne yhteen litran lasipurkkiin. Valmistelin siis itsemurhaani ihan käytännössä. Suunnitelin ottavani koko satsin alkoholin kanssa perjantai iltana. Kotiväki luuli minun viettävän viikonloppuni omalla kämpälläni ja kaverit luulivat että olin mennyt kotiin viettämään viikonloppua. Kaikki oli suunniteltu ja valmisteltu.
Ajattelin että seuraavalla viikolla joku koulukavereista tai opettajista alkaisi kaivata minua ja ruumiini löydettäisiin omasta sängystäni. Omassa mielessäni olisin siis vain "nukkunut" rauhassa pois. En enää kokisi helvetinmoista itseinhoa, häpeää masennuksen takia tai minkäänlaista muutakaan tuskaa. Minua vain ei enää olisi ja en olisi taakaksi kenellekään.
Miksi sitten en tehnyt sitä?
"Valmisteluviikon" aikana vietin aikaa ystävieni kanssa ja soitin perheelleni. Tein kaikkea sitä, mitä ajattelin että haluan kokea ennen kuolemaa. Yllättäen en enää välittänyt siitä mitä muut minusta ajattelivat tai puhuivat. Mitä väliä sillä enää tuossa vaiheessa enää olisi ollut. En siis välittänyt muiden mielipiteistä, vaan tein mitä itsestäni tuntui hyvältä. Kävin koulussa moikkaamassa opettajia ja omaa luokkaani, pidin koulun jälkeen hauskaa kavereiden kanssa ja rentouduin.
Sitten kun koitti perjantai ilta ja otin viinapullon ja lääkkeet esille ei olo ollut niin huono, kuin edelliset puoli vuotta. Itsemurhatarvikkeet pöydällä aloin miettiä, että eikö minulla ole enää mitään muuta vaihtoehtoa. Ajatukset kääntyivät illan aikana siihen, miten voisin itse parantaa oloani. Kävi siis niin että join kyllä ostamani viinat sinä viikonloppuna, mutta yhtään pilleriä en niellyt. Sunnuntai iltana sitten vedin pillerit wc:stä alas ja aloin pitkästä aikaa suunnitella omaa tulevaisuuttani.
Maanantai aamun koittaessa soitin ensimmäisenä paikalliselle mielenterveyshoitsulle ja varasin itselleni ajan. Samalla viikolla menin kouluun ja totesin oman mielenterveystilanteeni takia lopettavani kesken. Muutin väliaikaisesti opiskelija asunnostani takaisin kotiin vanhempieni luokse kunnes sain kotikunnasta oman asunnon. Aloin viettää enemmän aikaa ystävieni kanssa (siis heidän jotka olivat uskollisina vielä jäljellä.) ja mietin, että mitä haluan oikeasti elämälläni tehdä. Hoidin masennuksen aikana taka-alalle jääneet asiat pois alta.
Pikkuhiljaa masennus on alkanut helpottaa. Opiskelen nyt sellaista ammattia josta oikeasti nautin ja minulla on hyviä ystäviä ja uusia tuttavia. Enää en ole eritäytynyt omaan asuntooni yksin... Joskus mietin, että mitä olisi tapahtunut jos olisin ottanut ne lääkkeet. Kuinka paljon tuskaa olisin aiheuttanut läheisilleni tuolla teolla. Olen tullut siihen lopputulokseen että itsemurha on ultimaattisesti itsekkäin asia, minkä ihminen voi tehdä. Tekohetkellä ihminen ei ajattele mitään muuta kuin itseään. Mutta sitähän masennus on. Syvää itseinhoa, itsensä taakaksi muille tuntemista ja häpeää siitä, miltä itsestä tuntuu.
Muutama pieni vinkki masennuksesta kanssakärsiville:
- Tehkää niitä asioita, joista itse nautitte.
- Älkää eristäytykö, vaan menkää ulos tekemään jotain.
- Soittakaa tai käykää läheisten/kavereiden luona.
- Puhukaa tunteistanne, ei niitä tarvitse hävetä.
- Hakekaa apua, ennen kuin on liian myöhäistä.
Kaikella rakkaudella
Seltse
